Logomattoja ja koodien opiskelua

Olen Leevi ja opiskelen Keudassa tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnossa toista vuotta kirjoitushetkellä. Pääsin Elidolle työharjoitteluun syksyllä 2021 ja olen onnekas, että pääsin sillä kouluni ei antanut ihan hirveesti varoitusaikaa sille, että työharjoittelu on tulossa.

Parin kuukauden harjoittelu meni erittäin nopeasti. Ensimmäiset viikot meni kuten kaikessa ohjelmointiin liittyvässä alku tuntuu menevän, eli ihmetellessä ja tuntiessa että opinkohan mä oikeesti ikinä koodaamaan..

No onneksi pikkuhiljaa pääsi kärryille ja vaikka aluksi oli vaikeaa ymmärtää joitakin asioita ne selitettiin minulle hyvin, jolloin ymmärsin ja oivalsin paljon harjoittelun aikana. Kysymyksiä on ollut hyvinkin paljon (välillä aika tyhmiäkin) mutta onneksi kaikki ovat olleet kärsivällisiä kanssani. Haluan kiittää kaikista saamistani opeista ja neuvoista. Tästä on varmasti hyvät edellytykset jatkaa opintojani menestyksekkäästi.

Alkuun asiakastöissä en oikein päässyt jyvälle mitä pitää tehdä ja tarvitsin apua jatkuvasti, mutta niin vain loppua kohden opin tekemään niitä myös ihan itsenäisesti. Suurimpana saavutuksena sain tehtäväkseni tehdä Innobrandin logomatoille oman nettisivuston ja sen sain tehtyä! Siitä olen hyvin ylpeä ja kiitos kaikille sekä web-tiimissä, että graafikoiden puolella jotka minua tässä projektissa auttoivat!

Käy katsomassa lopputulos täältä: logomatot.fi

Leevi – Web harjoittelija

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.