
Pieni osa pienestä osasta
Vanhassa Kummeli-sketsissä Matti Näsä vaati saada tietää, kuka päättää siitä, mitä mikäkin maksaa. Joskus voi tuntua vaikealta ymmärtää, miten minkäkin tuotteen hinta määräytyy, varsinkin jos on kyse palvelutuotteesta. Miksi kahden eri tuotetun kolmeminuuttisen videon hintalaput voivat erota toisistaan paljonkin? Miksei kuusiminuuttinen välttämättä olekaan tuplasti kalliimpi? Miksi kuvauspaikan vaihtaminen suunnitellusta yhtäkkiä toikin valtavasti lisäkustannuksia, vaikka kuvattava sisältö pysyi samana? Laitetaan mietintämyssy päähän ja tutkitaan.
Ajatellaan vaikka, että on tarkoituksena tehdä puolitoistaminuuttinen lyhyt esittely tuotteesta, tinkkapylväimestä. Ai että mikäkö on tinkkapylväin? No sitä vartenhan tässä sitä videota ollaan tekemässä, että tämä uusi mullistava uutusmullistus voidaan esitellä! Tinkkapylväimen suunnitellut ja sitä valmistava yritys on ylpeä tuotteestaan, ja siitä ollaan tekemässä puolitoistaminuuttista videota. Muuta ei itse tuotteesta tarvitse tässä vaiheessa tietää.
Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää
Mistä puolitoistaminuuttinen video koostuu? Mitä asioita siinä on? Tinkkapylväimen toimintaa? Puhetta tinkkapylväimen ominaisuuksista? Yrityksen edustajan hieman kuivakka tarina tinkkapylväin-innovaation taustoista? Kevyttä sanailua paremmuudesta verrattuna kilpailijoihin joita ei ole, muutamalla nokkelalla sutkautuksella ryyditettynä? Kevyt efektikohtaus, jossa tinkkapylväin rakentuu osista? Massiivinen takaa-ajokohtaus jossa antropomorfinen tinkkapylväin jättää takaa-ajajat kauas taakseen ja pelti rytisee? Puoleentoista minuuttiin mahtuu lukematon määrä eri vaihtoehtoja laidasta laitaan.
Vaikka pituus pysyy samana, on erittelemättäkin selvää, että puolitoista minuuttia tuotteen kehittäjän asiallista puhetta vaatii erilaisen määrän ja myös erilaista työtä kuin käsikirjoitettu tarinanpoikanen. Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Myös se asiallinen puhe pitää käsikirjoittaa ja suunnitella tarkasti. Ennen kuin videota on kuvattu sekuntiakaan, on sen eteen käytetty monta henkilötyötuntia.
Kameroita ja kamerankaltaisia aineita
On tullut aika kuvata itse video. Tai ei edes, mutta valmistella varsinainen kuvaus. On tutkittu kuvauspaikka ennakkoon, suunniteltu valaistus ja kuvakulmat ja huomattu, että näyttävän näköinen aulatila on sekä hyvä kuvauslokaatio että vetävä tausta tinkkapylväimen esiinmarssille. Ja kun kaikki on vihdoin saatu valmiiksi, alkaa naapurin puolelta kantautua armoton betoniporan ääni. Nyt tilassa äänittäminen on mahdotonta. Tämä on tietysti ikävä ja epätodennäköinen sattuma, mutta sitä ei uskoisi miten todennäköisiä epätodennäköiset sattumat ovat.
Kuvauspaikka siirretään, ja kaikki valmistellaan uudelleen. Onneksi asian tutkimiseen käytettiin hiukan aikaa ennakkoon, joten korvaava paikka on tiedossa. Kaiken uudelleenpystyttämiseen ja valmisteluun kuluu kuitenkin aikaa. Ja kun taas viimein päästään kuvausvaiheeseen, sehän on valot-kamerat-käy ja puolitoista minuuttia, eikös?
Ei. Joskus elokuvien yhteydessä näkee puhuttavan, kuinka monta tuntia materiaalia kahden ja puolen tunnin elokuvaa varten on kuvattu, antaen ikään kuin ymmärtää, että tarinaa olisi ollut varmasti enemmänkin ja että asioita onkin sitten jäänyt leikkauspöydälle. Näinhän asia ei ole. Puolitoistaminuuttisen tinkkapylväinvideomme leikkaamista varten saattaa hyvinkin olla tarpeen kuvata tunti raakavideota. Totuus on, että vain pieni osa kaikesta kuvatusta on lopulta käyttökelpoista, ia vain pieni osa käyttökelpoisesta päätyy lopputuotteeseen. Analogiana voisi pitää ryhmäkuvaa, jossa kaikilla on silmät auki ja hyvä ilme. Kun liikkuvia tai muuttuvia osia on paljon, kaiken kohdalleen osuminen vaikeutuu entisestään.
Jos materiaalia on kuvattava lopulta käytettävään nähden moninkertaisesti, niin myöskään tunnin raakavideon kuvaamiseen ei kulu tuntia, vaan moninkertaisesti. Yhtäkkiä on ilta, pitkän päivän ilta, ja vaikka kaikki tarvittava materiaali on kasassa, pitää vielä purkaa kuvausjärjestelyt, huoltaa välineet ja tarkistaa päivän saalis.
Ja sit ku mä clippaan
Seuraavaksi irti päästetään leikkaaja. Leikkausvaiheessa käydään materiaalia läpi uudestaan ja uudestaan, raakataan käyttökelpoinen materiaali akanoista, valitaan sopivia otoksia, järjestellään niitä sopivaan järjestykseen, trimmataan päistä, säädetään, väännellään ja käännellään ja myllätään. Ja pitää muistaa, ettei materiaalia ole muutamaa minuuttia, vaan tinkkapylväintapauksessa tunti. Ja sitten, ääntä editoidessa huomataan, että joka ainoassa otoksessa esiintyjän lausuma tinkkapylväimen mainosslogan ”sitä niittää, mitä kylmää” onkin perinteisessä sanontamuodossaan: ”sitä niittää, mitä kylvää”. Tai vähintäänkin se kuulostaa siltä.
Kun ympäri heitellyt pöydät on nosteltu takaisin oikein päin ja paikoilleen ja leikkaajaraasu on saatu hengittämään paperipussiin, tulee aika tehdä päätöksiä. Muutetaanko tinkkapylväimen slogan, niin että videolla kuuluva onkin sitten oikein? Ei sentään. Vaihtoehdoiksi jää joko kuvata otos uudelleen, tai, koska esiintyjän tarkkoja suunliikkeitä ei parran ja viiksien takaa näy, riittää hyvin, että slogan äänitetään uudelleen. Tarkasti samalla rytmillä, ajoituksella ja painoilla kuin kuvaustilanteessa, mutta tällä kertaa oikeilla sanoilla.
Alkaa olla videon julkistamisen aika. Samalla voidaan ynnäillä, mihin aikaa oikein kului. Tuotannossa oli vastoinkäymisiä, mutta niiden syömä aika oli lopulta vain kivi kengässä. Todellinen ajanviejä oli kaikki tässä tarkemmin erittelemätön työ: käsikirjoittamiseen, valaistukseen ja laitteiston huoltoon sekä aineistojen siirtelyyn vain vihjattiin. Ei otettu kantaa, montako kertaa sama spiikki jouduttiin kuvaamaan jotta saatiin hyvä otos (ja jonka ääniraidalla slogan sitten lopultakin oli vielä huomaamatta väärin), eikä sitä, monellako kameralla kuvattiin. Ei mainittu mitään matka-ajoista. Eikä vieläkään selvinnyt, että mikä ihme on tinkkapylväin.
Mitä tämä kaikki sitten tuli maksamaan? Sitä tarina ei kerro. Mutta se lienee sivuseikka siinä vaiheessa, kun lopputulos on halutunlainen ja tehty ammattitaidolla. Ai tinkkapylväin? 39,90€, eikä siinä vielä kaikki! Jos tilaat nyt…
◊ ◊ ◊
Kirjoittaja Lauri Puiseva on Elidon markkinointiasiantuntija ja storyteller, jonka vapaa-aika kuluu myös tarinoita kertoillessa. Jos toteemieläin ei olisi laama, se saattaisi hyvinkin olla Matti Näsä.